Hyvää Uutta Vuotta 2013!

Vuoden vaihteen tunnelmat voit tsekata täältä

Onnekasta vuotta 2013 kaikille!

Täältä ikuisuuteen...

Nyt on työn alla aikaa vievä projekti. Kaapista löytyi muutama kerä Noro Kureyon sukkalankaa. Ei tarvinnut kauaa selata lehtiä, aurinkoisena kesäaamuna, kun ajatus paloista virkatusta pitsipaidasta sai tulta alleen. Malli löytyi Moda 3/2012 lehdestä.

 Alkuhuumassa paloja kertyi 5-10 päivässä. Hyvä asia mallissa on, että palat liitetään virkkaamalla toisiinsa, aina viimeisellä kierroksella. Otin vielä hyväksi tavaksi lankojen päättelyn heti palan valmistuttua, joten työ on siistimpi ja näin vältyn isolta päättelyurakalta lopussa.  

  

Virkatessa kävi niin kuin mulle usein käy käsitöissä, idea lähti elämään ja suunnitelma on muuttunut alkuperäisestä voimakkaasti. Alkuperäisestä on jäljellä enää itse pala-aihio.

Paloja saan virkata vielä useita... Yritän kuitenkin pitää tekemisen säännöllisenä, jottei kauniit palat pääse pölyttymään ja projektista muodostu ikuista.   

Syksy saa...

 Omavaraisuus hiipuu! Totta puhuen kurkut ja tomaatit ovat tulleet kaupasta kaiken kesää, mutta ollaan me saatu maistella kymmenkunta kurkkua ja jonkun verran tomaatteja ihan itsekasvatettuina. Se, mitä minä suren,on salaattien ja yrttien tuotannon loppuminen. Mä en tiedä mitään parempaa,kun saada napsia yrttejä ruokaan ja leivän päälle suoraan kasvista. Voiko olla rapsakampaa salaattia kuin se,minkä taitat lautasellesi suoraan penkistä tai ruukusta. 

 Vielä on sen verran kesää jäljellä, että muutamat tomaatit kypsyvät lasikuistilla. Tytär söi eilen viimeisen oman tuorekurkun.

 Kurkku oli tämän kesän uutuus. Tykästyimme kurkkuun siinä määrin, että palaamme asiaan ensi kesänäkin.

Myönnän, etten ole tuorekurkun suuri ystävä. Se on edustanut mulle lasten ruokaa. Omat kurkut olivat kuitenkin niin maukkaita, että oli tarkistettava kantaani.

Kurkun kasvatus oli hyvin opettavaista. Seurasimme kuvan kurkkukaksosten kehitystä jännittyneinä, mutta kumpikaan kaksosista ei jaksanut kehittyä syötävään kokoon.

Minä päätin elvyttää "kasvilatinan" harrastukseni. Osasin muutamia vuosia sitten tavallisimpien kasvien latinalaisia nimiä auttavasti. Se taito antaa valmiuksia "salapoliisitehtäviin". Eri kasvien sukulaisuudet paljastuvat helposti latinalaisista nimistä. Olen hyvin varma, että tuorekurkkumme on sukua kesäkurpitsalle, niin samankaltaisia kasvit ovat keskenään. 

Inspis

Siivoilin kesälomalla kaappeja ja mm.yläkuvan kangas tuli vastaan. Olen sillälailla hassu, että mun ehkä liiankin laajoille lanka- ja kangasvarastoille on tyypillistä se, että kaikelle on suunnitelma. Eli ostohetkellä olen nimennyt mielessäni tämän kankaan housukankaaksi. Pirullisinta on kuitenkin se, että muistini on norsun kaltainen, joten muistan vuosia varastoitujen tarvikkeiden suunnitelmat. Tämä vaikeuttaa tarpeettomiksi käyneistä tavaroista eroon pääsyä. Tosin edistyin siinä asiassa tänä kesänä kunniakkaasti ja harjoittelu jatkuu aktiivisesti.

No joo! Housujen teko saa vielä odottaa, koska ennen niin kukoistava ja tiivis suhteeni saumuriin ja ompelukoneeseen on pahasti pölyttynyt.  

                                   

Kangas sai minussa aikaan voimakkaan inspiraation. Oli ihan pakko ottaa helmivehkeet esille ja pujotella samantien rannerengas. Siitä tuli mun supersuosikki! 

Kestävämpää...

Keväiseltä Tallinnan reissulta Karnaluksiin lähti mukaan kolme kerää Rowanin bamboo tapea. Lanka on 100% bambuviskoosia, joten sen pitäisi soveltua hyvin tiskirättikudonnaiseksi.

Olen jo pitkään halunnut vapautua wettexeistä,shifonetistä ym. haisuleista. Kutosen puikoilla neuloin patalapun kokoisia lappusia kolme kappaletta. Neuloksena käytin pääasiassa helmineuletta. Tein ripustuslenkitkin, mutta ne ovat tarpeettomat minun käytössä.

Olin hieman arka käyttöönotossa, lappuset tuntuivat jotenkin niin hienoilta. Nyt ne kuitenkin ovat olleet ahkerassa käytössä muutaman viikon ja olen todella tyytyväinen. Olen pessyt niitä koneessa 30:ssä ja pesutulos on ihan OK. Vyötteessä tosin suositellaan käsinpesua.

Olen tyytyväinen uusiin tiskirätteihini. Ne ovat mielestäni nättejä ja pysyvät yllättävän tuoksuttomina. Olin kuvitelllut, että rättejä tarvitaan joka päivälle uusi, mutta kahdellakin pärjää mainiosti. Kolmen kanssa voi jo vähän kikkailla värivalinnassa fiiliksen mukaan;)

Pipoja pienille

 Oli aika, kun kaikki mun parhaimmat urheilutossut sosialisoitiin perheen nuorten miesten toimesta. Nykyään voin rauhassa panostaa tossuihin, koska poikain kenkien koko alkaa nelosella ja minun kolmosella. Tänä päivänä on liipasimella muistikortit ja -tikut, akut sekä kaiken sortin piuhat. Olin onnellinen erään muistikortin ilmiintymisestä, sillä sieltä löytyi myös tämän postin kuvat, jotka olin jo ehtinyt mielessäni menettää.

     

Hesarissa oli huhtikuussa juttu Jorvin vauvoista, joille oli alettu neuloa pipoja ensin henkilökunnan toimesta ja sitten laajemmaltikin. Oli nimittäin niin, että vastasyntyneille piti ohjeistuksen mukaan kieputtaa sideharsoa tms. päähän, koska myssyjä ei löytynyt talosta riittävästi. 

   No, minä ajattelin samantien kantaa korteni kekoon, koska a) ajatus sideharsosta tökki ja b) minulta löytyi sopivasti langanjämiä pieniin pipoihin. Hesarin jutussa oli neuleohje ja lähetysosoite. Pipoja syntyi nopeaan tahtiin, yks tai kaks illassa ja pian sain kuvan pipot matkalle Jorviin. Voi olla, että syksyn aikana innostun pipoprojektiin uudemman kerran. 

Lukutoukkana

 Luen paljon. Yleensä on menossa kaksi kirjaa yhtä aikaa. Toinen kirjoista on yleensä kevyttä ja toinen painavampaa tavaraa. Samanlainen tilanne on myös käsitöissä paitsi että niissä sallin itselleni kolme keskeneräistä projektia. Käsitöissä jako menee yleensä niin, että yksi on pieni mukana kulkeva, toinen on telkkarineule ja sitten on aina yksi isompi ja/tai keskittymistä vaativa.

 Tämän kesän vaikuttavin pari tähän mennessä on kuvassa. Ohut ja paksu kirja. Havahtumisen lukemiseen meni yli kuukausi. Nyt se odottaa hyllyssä toista kierrosta. Ohut kirja, mutta teksti on niin painavaa, että etenin lukemisessa vain yhden kappaleen kerrallaan, joskus ainoastaan pari lausetta. 

Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät puolestaan on paksu kirja, jonka ahmaisin kahdessa päivässä (tai paremminkin yhdessä vuorokaudessa). Luin kirjan niin putkeen kuin oli mahdollista ja yöllähän ei kukaan häiritse lukunautintoa. Ja tämä kirja oli todellinen lukunautinto!

  

Onnistuin saamaan jatko-osan; Kilpikonnien hidas valssi, hyppysiini lauantaina ja olen lukenut kirjaa lähes puoleen väliin. Ilokseni voin todeta, että tämäkin pitää hyvin pihdeissään, joten siirryn takaisin lukemaan...

Kurkkua pukkaa

 Meillä kasvaa lasikuistilla amppelissa kasvihuonetuorekurkku Mini Star. Se on snack-tyyppinen pienehkö tuorekurkku. Tyttären kanssa etsimme juhannusviikolla jotain uutta kasvatettavaksi, jo tavaksi muodostuneitten yrttien, salaattien ja tomaatin seuraksi.

Tällaisia pieniä 3-6 sentin poikasia kasvaa lukuisia kohinalla auringon paisteessa. Tytär lomailee tämän viikon isänsä kanssa eikä ole seuraamassa kanssani kasvua. Voi sitä ihmettä ja iloa, kun hän näkee kurkut ja pääsee maistelemaan! 

***

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ!
Laitoimme tyttären kanssa ruohot kasvamaan pääsiäistä varten viikko sitten. Tytär valitsi rairuohon ja ensimmäisen itse tekemänsä keramiikka-astian. Minä heitin ohran jyviä oliiviveneeseen, jonka olen tehnyt muutamia vuosia sitten.
Molemmat itivät hyvin. Tyttären ruoho kukoistaa olkkarissa, minun päätyi pari päivää sitten bioastiaan. Ohra olisi tarvinnut enemmän reunoja tuekseen. Kävi nimittäin niin, että minun astiassani ruoho lakosi pitkin pöytää yhtenä yönä, muistuttaen ihan muunlaista venettä, joten se sai lähteä.;)

Kaverukset

Olen harrastanut keramiikan tekemistä jo vuosia. Alun innostuksen jälkeen, viime vuodet ovat olleet tuotannon kannalta hillitympiä. Tietämyksen kasvaessa, oma vaatimustaso on noussut ja suhtautuminen tekemiseen on ollut kunnianhimoisempaa, välillä jopa ryppyotsaista.

Tämän talven aikana olen kuitenkin onnistunut saamaan tekemiseen fiiliksen takaisin.

Tätä tarjoiluvatia voisi kutsua salonkikelpoiseksi siskoksi. Se on valmistettu käsin rakentamalla 2502 hienosta korkeanpolton massasta. Astia on yllättävän kevyt. Onnistuin rakentamaan sen ohueksi ja reunakin on suht tasainen.

Tässä sitten on rokimpi broidi.

Edellistä vatia hieman korkeampi, rakumassasta käsin rakennettu salaattiastia.
Tästä piti tulla "samaa sarjaa" kuin ensimmäinen vati, mutta toisin kävi. Tämä tuli lasituspoltosta sen näköisenä, että meinasin heittää sen samantien seinään. Keskustelin kuitenkin opettajani kanssa ja molemmat olimme sitä mieltä, että kannattaisi yrittää lasittaa työ uudelleen jollain tummemmalla lasitteella. Valitsin temmokun. Lasite ei meinannut millään kuivua jo lasitetun kypsän pinnan päälle. Olen iloinen, että lähdin kokeilemaan toista lasitusta.

Olen kovasti mieltynyt tähän, ei niin täydelliseen kippoon. Se on vähän niinkuin elämä itse. Sisäpinnalla näkyy ekan lasituksen jäljiltä "ydinvoimamerkki" eli kakkoslasitus paljastaa miten olen pytyn kolmella kastamisella lasittanut. Tumma raita vastaavasti osoittaa alueen, joka kakkoslasituksessa kastui tuplasti.

Olen viime aikoina pohtinut, että haittaakse se, jos pyrkii olemaan sellainen kuin oikeesti on silottelematta pintaa. Olen tullut siihen tulokseen ettei se haittaa, pikemminkin päinvastoin. Mutta helppoa se ei ole...

Ei korvia, ei korvia...

Mikäs se piileskelee teema-mukin takana?

Eläinaiheinen veistokseni, jota olen lähinnä hautonut kosteissa puuvillakääreissä muovipussissa vuosia, on vihdoin saanut engoben ja lasituksen pintaansa.

Häntä on jo odottelemassa raakapolttoa. Korvat ovat vielä kokonaan muotoilematta.

Projekti on kuitenkin niin pitkällä, että vihdoin uskon vyötiäisen valmistuvan.