Olen harrastanut keramiikan tekemistä jo vuosia. Alun innostuksen jälkeen, viime vuodet ovat olleet tuotannon kannalta hillitympiä. Tietämyksen kasvaessa, oma vaatimustaso on noussut ja suhtautuminen tekemiseen on ollut kunnianhimoisempaa, välillä jopa ryppyotsaista.Tämän talven aikana olen kuitenkin onnistunut saamaan tekemiseen fiiliksen takaisin.
Tätä tarjoiluvatia voisi kutsua salonkikelpoiseksi siskoksi. Se on valmistettu käsin rakentamalla 2502 hienosta korkeanpolton massasta. Astia on yllättävän kevyt. Onnistuin rakentamaan sen ohueksi ja reunakin on suht tasainen. 
Tässä sitten on rokimpi broidi.
Edellistä vatia hieman korkeampi, rakumassasta käsin rakennettu salaattiastia.Tästä piti tulla "samaa sarjaa" kuin ensimmäinen vati, mutta toisin kävi. Tämä tuli lasituspoltosta sen näköisenä, että meinasin heittää sen samantien seinään. Keskustelin kuitenkin opettajani kanssa ja molemmat olimme sitä mieltä, että kannattaisi yrittää lasittaa työ uudelleen jollain tummemmalla lasitteella. Valitsin temmokun. Lasite ei meinannut millään kuivua jo lasitetun kypsän pinnan päälle. Olen iloinen, että lähdin kokeilemaan toista lasitusta.
Olen kovasti mieltynyt tähän, ei niin täydelliseen kippoon. Se on vähän niinkuin elämä itse. Sisäpinnalla näkyy ekan lasituksen jäljiltä "ydinvoimamerkki" eli kakkoslasitus paljastaa miten olen pytyn kolmella kastamisella lasittanut. Tumma raita vastaavasti osoittaa alueen, joka kakkoslasituksessa kastui tuplasti. Olen viime aikoina pohtinut, että haittaakse se, jos pyrkii olemaan sellainen kuin oikeesti on silottelematta pintaa. Olen tullut siihen tulokseen ettei se haittaa, pikemminkin päinvastoin. Mutta helppoa se ei ole...
